Vahva transatlanttisuus ja turvallisuuspoliittinen ankkuroituminen Yhdysvaltoihin leimasi Islannin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koko kylmän sodan kauden ja vielä pitkään kylmän sodan päättymisen jälkeenkin. Tänä aikana Islanti suhtautui vieroksuen Euroopan poliittiseen integraatioon. Samalla kuitenkin Islannin ulkopolitiikassa heijastui myös vahva pohjoismaisten arvojen mukainen toiminta, joka näkyi ulkopoliittisena panostuksena ihmisoikeuksiin, tasa-arvokysymyksiin, kehitysyhteistyöhön ja rauhanturvatoimintaan osallistumiseen siviilihenkilöin.
Yhdysvaltain suljettua Keflavikin tukikohtansa vuonna 2006 on Islannin poliittinen kiinnostus Eurooppaa kohtaan kasvanut, mikä syksyn 2008 pankki- ja finanssiromahduksen jälkivaiheissa johti jäsenyyshakemukseen EU:hun vuonna 2009. EU-jäsenyysneuvottelujen rinnalla ovat Islannin ulkopolitiikan keskeisinä teemoina viime vuosina korostuneet arktiset kysymykset, erityisesti suhteessa ilmastonmuutoksen seurauksiin. Ne avaavat erityisesti pohjoisilla alueilla uusia mahdollisuuksia niin luonnonvarojen hyödyntämiseen kuin kauppamerenkulkuun mutta merkitsevät samalla uusia ympäristöuhkia kuten jäätiköiden sulaminen, öljyvuodot tai kalakantojen siirtyminen.
Islanti on selkeyttänyt kehitysyhteistyöstrategiansa vuonna 2011. Islannissa yritetään myös rakentaa sisäpoliittista yhteisymmärrystä turvallisuuspolitiikan uudelleenmäärittelyyn sen pohjalta, että uudet turvallisuusuhat ovat aiempaa moniulotteisempia mutta myös usein arvaamattomia. Energiapolitiikassa Islanti terävöittää profiiliaan uusiutuvan energian, erityisesti geotermisen energian mutta myös vesivoiman tuottajana.
Pohjoismainen vakiintunut yhteistyö on edelleen tärkeä ulottuvuus Islannin ulkosuhteissa. Tämä koskee niin osallistumista Pohjoismaiden ministerineuvoston alaiseen toimintaan, vuorotteluun pohjoismaisilla paikoilla monien kansainvälisten järjestöjen johtoelimissä kuin myös ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä niin sanotun Norjan ulkoministerin Stoltenbergin raportin pohjalta.
Pohjoismaisten ja EU-suhteiden rinnalla Islanti on ryhtynyt panostamaan suhteisiin myös suurten maiden kanssa, erityisesti Aasiassa. Islannilla on suurlähetystö Kiinassa, Intiassa ja Japanissa ja näillä mailla puolestaan Reykjavikissa. Islannilla on edelleen 18 suurlähetystöä maailmassa huolimatta viime vuosien budjettirajoitteista
Islanti osallistuu täysimääräisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Islannin entinen pää- ja ulkoministeri Halldór Ásgrímsson on toiminut Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä vuodesta 2007. Islantia on erityisesti kiinnostanut Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö ja sen ulottaminen pohjoisille alueille vuonna 2009 valmistuneen Stoltenbergin raportin pohjalta. Muiden Pohjoismaiden tukilainat Islannille sen finanssikriisin vanavedessä sekä keväällä 2011 hyväksytty Pohjoismaiden solidaarisuusjulistus ovat merkityksellisiä Islannille. Pohjoismaisen yhteistyön sisällä Islanti tiivistää suhteitaan niin sanotun Länsi-Pohjola-yhteistyön puitteissa Färsaarten ja Grönlannin kanssa.
Arktinen neuvosto on Islannille tärkein foorumi pohjoisimpien alueiden yhteistyötä varten. Islanti on tasavertainen osapuoli pohjoisen ulottuvuuden politiikassa yhdessä EU:n, Venäjän ja Norjan kanssa.
Islannin viimeisimpiä puheenjohtajuuskausia pohjoisen alueen yhteistyöelimissä:
Arktinen neuvosto 2002–2004
Pohjoismaiden ministerineuvosto 2004
Pohjoismaiden neuvosto 2005
Islanti on ollut Naton jäsen järjestön perustamisesta asti, ainoana maana ilman omia puolustusvoimia. Yhdysvallat huolehtii sen turvallisuudesta. Kahdenvälinen puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa allekirjoitettiin vuonna 1951. Nato-jäsenyys ja Keflavikin amerikkalainen tukikohta muodostivat vuoteen 2006 asti maan puolustus- ja turvallisuuspolitiikan perustan. Tukikohta suljettiin maailman turvallisuuspoliittisen tilanteen muututtua amerikkalaisten voimavarojen siirtyessä muualle.
Niukkojen voimavarojensa puitteissa Islanti on vuosien mittaan monipuolisesti osallistunut siviilihenkilöin kansainvälisiin rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioihin. Toimintaa koordinoi ja islantilaisten asiantuntijoiden poolia ylläpitää maan ulkoministeriössä toimiva, lakisääteinen Iceland Crisis Response Unit (ICRU). Islantilaisten osallistuminen Länsi-Balkanilla on jo päättynyt mutta se jatkuu mm. Afganistanissa ja palestiinalaisalueilla.
Euroopan poliittisessa integraatiossa Islantia kiinnostaa Nato-jäsenyytensäkin johdosta Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ETPP. Islannissa arvioidaan EU:n puitteissa voitavan lisätä maan turvallisuutta uudenlaisia, monimuotoisia turvallisuusuhkia vastaan. Islanti liittyi vuonna 2003 Yhdysvaltain Irakin-vastaiseen koalitioon tarjoten lähinnä symbolista tukea. Maa on tukenut Naton operaatiota Libyassa. Yksittäiset Nato-maat vuorottelevat jaksoittaisen ilmavalvonnan toteuttamiseksi Islannissa. Maassa pidetään noin kahden vuoden välein Northern Viking –nimellä tunnettava meri- ja ilmavoimien yhteisharjoitus.
Kansainvälinen kehitystyö on Islannin ulkopolitiikassa ensisijainen tavoite ja ensimmäinen kansainvälinen kehitystyötä koskeva strategia laadittiin keväällä 2011, uusi strategia on vuosille 2011–2014. Strategia kattaa multi- ja bi-yhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhanrakentamisen ja se nojaa YK:n vuosituhattavoitteisiin. Kehityspolitiikalla on kolme prioriteettialaa: luonnonvarat, inhimillinen pääoma ja rauhanrakentaminen. Prioriteettialoissa apu keskittyy islantilaisten erityisosaamiseen eli kalastukseen ja uusiutuviin energialähteisiin, mutta Islanti panostaa myös koulutukseen, terveyteen, hyvään hallintoon ja jälleenrakentamiseen. Läpileikkaavina teemoina ovat tasa-arvo ja ympäristö.
Islannin kahdenvälistä kehitysapua koordinoi Islannin kansainvälisen kehitysyhteistyön virasto ICEIDA (Icelandic International Development Agency). Kehitysavun kohdemaina ovat Malawi, Mosambik ja Uganda, lisäksi Islanti keskittyy rauhanrakennusapuun Afganistanissa ja palestiinalaispakolaisten tukemiseen. Islannin monenvälistä apua koordinoidaan neljän avaininstituution kautta: Maailmanpankkiryhmä, UNICEF, UN Women, ja YK-yliopisto. Humanitäärisen avun tärkeys Islannin kehityspolitiikassa on kasvanut ja keskitetty kansalaisjärjestöiden, Maailman ruokaohjelman, YK:n keskitetyn hätäapurahaston (CERF) ja YK:n humanitaaristen asioiden osaston (OCHA) työhön.
Uuden strategian erityispainotuksina on kehitysavun tehokkuus ja Islannin arvioidaan tulevan OECD:n kehitysyhteistyökomitean (DAC) jäseneksi lähimpien kolmen vuoden aikana.
Islanti asettaa ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen korkealle ulkopolitiikassaan. Sukupuolten välinen tasa-arvo mainitaan yhtenä Islannin ulkopolitiikan kolmesta kulmakivestä.
Tämän sivun sisällöstä vastaa Suomen suurlähetystö Reykjavik
Päivitetty 7.10.2011
